Vuoromestari Delian keittiöön
Telian lounas- ja edustuskahvila Triplassa etsii lisävahvistusta keittiöön!
Ravintola Delia sijaitsee Triplassa Telian toimiston yhteydessä. Ravintola tarjoilee monipuolisesti edustustarjoiluja, lounasta ja kahvilatuotteita. Tuotteet valmistetaan maku edellä ja räätälöidään asiakkaan toiveiden mukaiseksi. Työ on vaihtelevaa ja työtehtävät ovat monipuolisia. Delia on auki maanantaista perjantaihin ja työaika sijoittuu pääsääntöisesti klo 6:30-14:30 välille.
Etsimme nyt vahvistusta dynaamiseen tiimiimme. Tiimimme jäsenenä pääset osallistumaan monipuolisesti kaikkiin keittiön ja salinkin tehtäviin. Meillä saat loihtia monenlaisia tarjoiluja monipuolisesta lounassalaattibuffetista edustuslounaisiin, itseleivottuihin kakkuihin ja cocktailpaloihin. Meille on tärkeää, että vaikka et olisikaan vielä kaikkein kokenein konkari, sinulla on reipas asenne ja intoa oppia sekä kehittyä. Ruoan ja edustustarjoilujen valmistuksen sekä työympäristön puhtaanapitoon liittyvien tehtävien lisäksi sinulla on mahdollisuus osallistua tuotteiden ja ruokalistojen ideointiin yhdessä tiimin kanssa. Aiempi kokemus edustustarjoilusta katsotaan eduksi, mutta ei ole välttämätöntä. Työt alkavat sopimuksen mukaan tammikuussa!
Mitä etsimme?
- Reipasta asennetta, ripeää työotetta ja motivaatiota kehittyä monipuolisesti
- Positiivista ja luovaa tyyppiä
- Ammattiylpeyttä ja yhteistyökykyä
- Suomen ja englannin kielen taitoa
- Asut suomessa ja sinulla on voimassaoleva työ- ja oleskelulupa
-Kokemustakin enemmän arvostamme halua oppia ja kehittyä
Mitä tarjoamme?
- Kokoaikaisen ja vakituisen työsuhteen
- Laadukkaan tuotteen ja mielenkiintoisen konseptin
- Vaihtelevat työtehtävät ja pääsääntöisen päivätyön
- Mahdollisuuden kehittyä ja lisäkouluttautua työn ohella
- Kilpailukykyisen palkan
- Koko Familyn kattavat henkilökuntaedut, kuten ePassin liikunta- ja kultuuriedun, sekä tuntuvat alet Familyn ravintoloista ja yhteistyökumppaneiltamme
- Familyn yhteisölliset Fun Clubit, After Workit sekä paljon muuta yhteistä kivaa tekemistä
- Mahdollisuutta osallistua Familyn kehitysprojekteihin, kuten vastuullisuustyöryhmäämme, Green Advisory Boardiin
Soupsterin arvot:
Fun
Jatkuva kehitys
Välittäminen
Kollegat
Delia
SOUPSTERIN ARVOT
Soupsterin arvot kehitettiin työntekijöiden toimesta 2000-luvun alussa workshopissa. Palkitsemme kuukausittain 500€ palkkabonuksella yhden työkavereiden suositteleman työntekijän, joka on toiminnallan edustanut arvojamme erityisen hyvin. Soupster Familyn arvot:
- FUN
- VÄLITTÄMINEN
- JATKUVA KEHITYS
Fun = Pidetään hauskaa työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, välitetään hyvää fiilistä työpaikalla.
Välittäminen = Pidetään huolta kollegoista ja välitetään oman työn jäljestä.
Jatkuva kehitys = Mietitään joka päivä, mitä voisimme tehdä tänään paremmin. Kukin pyrkii kehittämään oman työpaikkansa prosesseja ja kehittymään, jotta emme jää junnaamaan paikoilleen.
HENKSAEDUT
- Alennus ravintoloista itselle ja seurueelle
- Ilmainen henksabrunssi viikonloppuisin
- Kulttuuri- ja liikuntaetu ePassilla
- Firman juhlat ja tiimipäivät n. 4 kertaa vuodessa
- Erilaiset aktiviteetit, kuten kuukausittainen viinikerho ja kesäisin viikoittainen pesisvuoro
- Alennus erilaisista palveluista (mm. jotkut brändit kuten Happy Socks)
Vuoromestari Delian keittiöön
Telian lounas- ja edustuskahvila Triplassa etsii lisävahvistusta keittiöön!
Hakemuslomakkeen lataaminen