Apulaisravintolapäällikkö
Apulaisravintolapäällikkö Lucy in the Sky -ravintolaan!
Soupster Family on pääkaupunkiseudulla toimiva urbaani ruoan ja juoman yhteisö. Perheemme koostuu erilaisista ravintoloista, baareista, juhlatiloista, cateringista ja konsultoinnista. Upeatkin puitteet ovat kuitenkin vain seiniä ja hengen jokaiseen paikkaamme puhaltavat niissä työskentelevät ihmiset: kunnianhimoiset kokit, kouliintuneet tarjoilijat, kokeilunhaluiset baarimestarit ja klassikoiden taitajat. Meitä kaikkia yhdistää kiinnostus kaupunkikulttuuriin ja halu ylittää asiakkaan odotukset tekemällä oma duuni joka päivä pikkaisen paremmin.
Etsimme Espoon Keilaniemessä sijaitsevan ravintola Lucy in the Sky:n salin tiimiin apulaisravintolapäällikköä! Lucy in the Sky on kattoravintola ja -baari, joka tarjoilee modernia bistroruokaa uniikilla sijainnilla ja upeilla maisemilla höystettynä. Kaksi isoa terassia takaa varsinkin kesäaikaan kiirettä aina lounasajasta iltaan asti.
Apulaisravintolapäällikkö on osa Lucyn vahvaa esihenkilötiimiä ja vastaa osaltaan ravintolan palvelusta, tuotteesta ja vuoron johtamisesta. Työnkuvaan kuuluu mm. inventaariot, tilaukset, miehitysten suunnittelu, ravintolan tunnuslukujen seuranta ja vuoron johtaminen. Teet töitä yhteistyössä toisen apulaisravintolapäällikön sekä vuoropäälliköiden kanssa. Vastaat työstäsi ravintolapäällikölle ja ravintolatoimenjohtajalle. Toivomme, että olet vahva tiimityöskentelijä ja yhteishengen kasvattaja, sekä omaat luotettavan ja työhön tarttuvan otteen!
Työ on vuorotyötä ja painottuu iltavuoroihin.
Mitä etsimme?
- Työkokemusta À la Carte ravintolasta
- Vähintään vuoden kokemusta esihenkilötyöstä
- Sujuvaa kirjallista ja suullista suomen ja englannin kielen taitoa
- Kykyä johtaa omalla esimerkillä
Mitä tarjoamme?
- Kilpailukykyisen palkan
- Työskentelyä ammattitaitoisten tiimin kanssa
- Upean ruoka- ja juomatuotteen sekä ison tiimi tuen
- Koko Soupster Familyn henkilökuntaedut
- Työpaikan hyvien kulkuyhteyksien varrelta ja näkymät vailla vertaa
Työt alkavat sovittaessa/heti ja paikka on kokoaikainen (vakituinen).
Lähetä hakemuksesi cv:n ja palkkatoiveen kera ja sovitaan haastattelu! Täytämme paikan heti sopivan henkilön löydyttyä!
Soupsterin arvot:
Fun
Jatkuva kehitys
Välittäminen
- Tiimi
- Sali
- Sijainnit
- Lucy in the Sky
Lucy in the Sky
SOUPSTERIN ARVOT
Soupsterin arvot kehitettiin työntekijöiden toimesta 2000-luvun alussa workshopissa. Palkitsemme kuukausittain 500€ palkkabonuksella yhden työkavereiden suositteleman työntekijän, joka on toiminnallan edustanut arvojamme erityisen hyvin. Soupster Familyn arvot:
- FUN
- VÄLITTÄMINEN
- JATKUVA KEHITYS
Fun = Pidetään hauskaa työkavereiden ja asiakkaiden kanssa, välitetään hyvää fiilistä työpaikalla.
Välittäminen = Pidetään huolta kollegoista ja välitetään oman työn jäljestä.
Jatkuva kehitys = Mietitään joka päivä, mitä voisimme tehdä tänään paremmin. Kukin pyrkii kehittämään oman työpaikkansa prosesseja ja kehittymään, jotta emme jää junnaamaan paikoilleen.
HENKSAEDUT
- Alennus ravintoloista itselle ja seurueelle
- Ilmainen henksabrunssi viikonloppuisin
- Kulttuuri- ja liikuntaetu ePassilla
- Firman juhlat ja tiimipäivät n. 4 kertaa vuodessa
- Erilaiset aktiviteetit, kuten kuukausittainen viinikerho ja kesäisin viikoittainen pesisvuoro
- Alennus erilaisista palveluista (mm. jotkut brändit kuten Happy Socks)
Apulaisravintolapäällikkö
Apulaisravintolapäällikkö Lucy in the Sky -ravintolaan!
Hakemuslomakkeen lataaminen